Korjaussarjoja

Pk-kisojen jälkeen olen tehnyt Caran korjaussarja suunnitelman.
1. Oikean mielentilan vahvistaminen kaikkiin osa-alueisiin
2. Tottiksessa seuraamispaikan korjaus takaisin oikeaan paikkaan
3. Esineruutuun enenmmän ajattelua ja vähemmän kaahausta
3. Jäljen alkuun rauhaa ja huolellisuutta

Tottiksessa seuraamisen oikeaa paikkaa korjattu muuttamalla palkkaaminen selkeästi koiran takaa tulevaksi, ja selkeä kriteeri oikealle paikalle. Oikea kriteeri on, että Caran lapa pitää kevyesti koskettaa polveani -> silloin otus on oikeassa paikassa.
Tätä on nyt harjoiteltu, ensin Tanjan valvovan silmän alla ja sen jälkeen itsekseni kotona ja Haunisissa. Tänään treenatessani seuraaminen tuntui jo paljon paremmalta. Täytyy vielä saada appari, joka voi olla valvova silmäpari.
Kyllä se siitä taas palautuu hyväksi seuraamiseksi.

Esineruudussa Cara kaahaa pitkin poikin ruutua ja törmää sattumalta esineisiin. Tanjan kanssa treeneissä otus kaahasi pitkin ruutua aivan väärässä milentilassa. Seuraavan kerran tein ensin liinan kanssa hajuhaun ja sen jälkeen Cara sai hakea takalijalta esineen. Loput kaksi esinettä löytyivät nopeasti. Tänään Eijan kanssa treenatessani kaahausta oli taas ilmassa, mutta Cara löysi esineet paremmin. Ehkä Caran tapa työskennellä esineruudussa on jotain suorien pistojen ja ruudussa rälläämisen väliltä. Eijan mielestä tärkeintä on, että koira tuo ne esineet sallitussa ajassa.

Olen tehnyt yhden jäljen kisojen jälkeen. tai siis Terhi teki Caralle jäljen. Jälki oli ehkä noin 400m pitkä, jossa muutama piikki ja kulma. Jäljen alussa satunnaisesti ruokaa, siis muutama nappula. Ruoka selkeästi rauhoitti Caran jäljestystä. Alun kaahaaminen jäi pois, ja Cara teki töitä rauhallisesti ja tarkasti. Yhden kepin tilalla oli Caran oma lelu, mutta ei se siitä oikein innostunut. No, ei Cara kepeistäkään innostu, taitaa tällä hetkellä eniten innostua palkkana olevasta ruuasta.

Koirjaussarja näyttää nyt toimivalta, ja sen parissa jatketaan seuraaviin PK-koitoksiin saakka, jonka jälkeen on vuorossa toisenlaiset haasteet.

Olemme jo muutaman kerran eksyneet agilityhallille treenaamaan. Olemme käyneet harjoittelemassa 0-ratoja. Rakennan radan, jossa noin 15 - 20 estettä ja ainoana tavoitteena on tehdä rata ensimmäisellä yrityksellä 0-ratana. Ensimmäisellä kerralla olin armollinen itselleni ja jaoin radan kahteen 7 esteen settiin. Tein ensin 7 ensimmäistä estettä virheettä ja sen jälkeen loput virheettä. Lopuksi yhdistin setit ja tein kaikki 0-ratana. Olin tyytyväinen itseeni, kun sain radan näin onnistumaan. Oli tuskallista huomata, että tauko ja kuukauden liikuntakielto näkyivät omassa liikkumisessa. Caralla ei tietenkään ollut mitään ongelmaa.
Vaikka vakuutin, että saan Caran oppimaan tunnarin niin ei se  sitä ole oppinut. Suurin syy taitaa olla, etten ole sitä koiran kanssa harjoitellutkaan. Aktiivisesti unohdan asian, treenaan mukavampia asioita.

Hei me onnistuttiin!

Muutama jälkitreenin, esineruututreenin ja yhden kunnon tottistreenin jälkeen en lähtenyt mitenkään korkein odotuksin jälkikisoihin. Markkinoin itselleni ajatuksen maksullisista harjoituksista, joissa olisi hyvä tarkistaa olematon osaamisemme.
Kisat alkoivat maasto- osuudella. Jälkimaastot olivat Paimion risukoissa, joissa peuroja riittää. Lämpötila oli jo lähes + 20, kun sukelsimme metsään. Jana oli ok, Cara valkkasi taas takajäljen. Koira ohjaus toiseen suuntaan ja menoksi. Ensimmäinen keppi oli jo 50metrissä. Matka jatkui hetken suoraan ja sitten Cara hukkasi jäljen. Mietin jo, että tässä tämä nyt oli. Lähdin kulkemaan suurta ympyrää, jos vaikka jälki löytyisi uudestaan.  Riistan hajut selvästi haittasivat Caran työskentelyä, kun se haki jälkeä. Olin hiljaa ja annoin koiran tehdä itsenäisesti työtä. Yhtä äkkiä Cara pisti nenän maahan ja ilmaisi kepin JES!! Sen jälkeen jäljestys oli Caralle helppoa ja selvää. Kaikki kuusi keppiä nousivat.Jälki oli lähes 2 km pitkä ja metsässä oli tuhannen kuuma. Tiesin, että ajan kanssa tulisi kiire. Nopeasti autolle ja tietä takaisin keppien luovutukseen. Ehdimme ajoissa!! Maastopisteitä koossa 165.
Takaisin kentälle tottisvuoroa odottamaan. Onneksi ehdin käydä uittamassa Caran ennen vuoroamme.
Tottis oli huonoin ikinä! Cara edisti seuraamisessa, mitä se ole koskaan aikaisemmin tehnyt, Irroitti kapulasta vasta toisella käskyllä, jäävissä ei mennyt istumaan. Eteenmenossa ei kuunnellutkaan käskyä ja paikallaolossa oli aluksi ryöminyt vähän eteenpäin. Tuomarina oli IPO-tuomari, joka arvostelussaan huomio puutteemme totuudenmukaisesti. Tottiksemme pelasti Caran työskentelyasenne. Tottiksesta pisteitä 80.
Viimeisenä oli vuorossa esineruutu, joka oli meille myös haasteellinen. Aluksi Cara teki kunniajuoksun ruudussa, jonka jälkeen alkoi risteilemällä hakea esineitä. Ensimmäinen löytyi heti, mutta kakkosta otus haki aika kauan ja kolmas löytyi vasta viimeisellä minuutilla. Luovutukset olivat asiallisia. Esineruudusta pisteitä 27.
Tämän jälkeen sitten odotettiin, odotettiin ja odotettiin. En ymmärrä PK-pistelaskusta mitään, mutta ajattelin meidän nyt ainakin koulutustunnuksen saavan. Yllätys oli melkoinen, kun selvisi, että saimme Caran kanssa JK3, 1-tulos,1. sij ja Piirimestaruus. :)
Olen tyytyväinen Caran työmotivaatioon. Hellettä riitti, mutta siitä huolimatta otus teki töitä koko sydämellään. Pienestä treenimäärästä huolimatta, ehkä olen osannut treenata oikeita asioita. Jäljellä on ollut pienen pieniä keppejä, niin kisoissa halkojen ilmaiseminen on helppoa. Olen tehnyt haasteellisia jälkiä, joissa Cara on hukannut jäljen ja joutunut sen nostamaan uudestaan.
 Tottista täytyy panostaa ja korjata puutteet. Selvää harjoituksen puutetta. Esineruudussa treenataan taas suoria pistoja siihen suuntaan, mihin koiran lähetän.
Onneksi seuraaviin jälkikisoihin on aikaan.
Seuraavaksi siirrymme projetiin " tunnari kuntoon"

" Onko noi kaikki minun?"