Jälkikisat pakettiin ja kohti uusia haasteita

Oltiin Caran kanssa Rotikkayhdistyksen jälkikisoissa. Maastot oli ensin, ja jälkimaastot olivat Maskun Kärryisissä. Siellä pyörii runsaasti riistaa ja sienestäjiä, koska maasto on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Janalla Cara oli taas epävarma, ja haki varmistellen jälkeä. Meinasi lähteä takajäljelle, mutta vaihtoi sitten suuntaa. Alusta alkaen jäljestys oli epävarmaa, cara tarkisteli paljon. Ekan kepin yli mentiin ja kakkos keppi nostettiin. Sitten saavuttiin aukiolle, jossa Cara alkoi pyöriä ympyrää, tarkisti ja tarkisti. Lopulta valitsi suunnan ja sinne mentin. Matkalla näkyin silvottuja sieniä, joten arvasin sienestäjiä olevan liikkeellä. Noin 100m päästä löytyikin pyllistelevä sienestäjä, joka ei edes tainnut huomata meitä. Ei muuta kuin koira ympäri ja takaisin päin. Cara ei saanut nostettua jälkeä uudestaan, koska todennäköisesti lähdimme väärään suuntaan kävelemään. Palasimme jäljeltä mukanamme yksi keppi. Päätin jättää kisan kesken, koska tottis alkaisi vasta 4 tunnin päästä. Minua jotenkin kiehtoi vapaa päivä kotona touhuten.
Harmitti ja ei harmittanut. Meillä on ollut loistava jälkikausi, ja Cara on parantanut suoritustaa niissä kahdessä kisassa jossa olemme käyneet.  toisaalta harmitti, koska olisi ollut niin kiva saada koulutustunnus, niin pääsy Sm-kisoihin olisi ollut varma.
Vaikka jälkikisat ovat nyt paketissa, niin sitä virhettä en nyt tee, että jätän lajin osa-alueet kokonaan tauolle talviajaksi. Yritän pitää osaamistamme yllä niin pitkälle talveen kuin se on mahdollista.

Uutena lajina olemme aloittaneet EK:n. Keskiviikkona oli ensimmäiset hakutreenit, missä Cara sai harjoitella kentällä ilmaisuja. Onneksi paikalla oli asiantuntijoita, jotka kädestä pitäen neuvoivat, miten minun kuuluu toimia.
Tarkkuusetsintää varten olemme harjoitelleet nenäkosketusta, koska arvelen, että se ilmaisutapa voisi toimia Caralle. Pudotetun esineen harjoittelua varten on patakinnas hankittuna.

Agility jatkuu, mutta tavoitteena on kisata maltillisesti, jotta koira pysyy kunnossa. Meillä on tällä kaudella jo muutama nolla hankittuna eli kiirettä ei ole.

Parempi tehdä asioita ajatuksella kuin söheltää vain johonkin suuntaan. Ei treenin määrä vaan niiden laatu ratkaisee.

Voihan riistahelvetti!

Tehokkaat treenit Tanjan kanssa. Tanja oli käynit tekemässä meille jäljen Ruskon riistahelvettiin.
Ensin tottistreenit Haunisissa.
Ekassa setissä ilmo, seuraaminen ja noutoja. Ilmossa Caralta pääsi yksi äännähdys, mutta huomautuksen jälkeen oli hiljaa. JES! Seuraamisessa edisti hitusen, mutta oli hiljaa. Eihän sitä kaikkea voi heti saaada kasaan:) Noudot hyvät.
Toisessa setissä jäävät runsaalla palkalla ja lopuksi eteenmeno. Jäävissä hyvin kuulolla, seisomisessa otti muutaman askeleen, mutta korjaussarjassa oli jo hyvä. Eteenmeno oli hyvä
Minun täytyy muistaa antaa käskyt rauhallisella sävyllä ilman tiukkaa sävyä. Tavoitteena on, että kisoissa ääntely vähenee väh. 50%.

Sitten se jälki, hoh hoijaa. Halusin ajaa jäljen ilman Tanjan peesausta, koska siten parhaiten pääsen kisatunnelmaan. Nyt olisi kannattanut ottaa Tanja mukaan,
Jana oli hyvä, koira eteni suoraan ja otti oikean suunnan. Eka kulma hyvä, mutta heti kulman jälkeen riista vei ja lujaa. Harhailimme metsässä ja päädyimme riistan makuupaikalle, josta Cara ei päässyt irti. Lisäksi metsässä pyöri sienestäjä, joka häiritsi Caraa suunnattomasti.
Lompsittiin takaisin tielle, ja uusi yritys. Paineessa Cara lähti jäljestämään ja tarkisti lähes joka askeleen, ja jotenkin taistelimme jäljen läpi. Kerran Cara kävi taas tarkistamassa riistan makuupaikan, mutta palasi takaisin jäljelle. Kaikki kepit nousivat, mutta mutkia tuli ja aikaa paloi. Palkkasin Caraa ruhtinaallisesti, joka kepistä, ja yritin rauhoittaa tilannetta kepeillä.  Tanja sanoi jäljen pituuden olevan noin 500m, minun sporttrackerin mukaan vaelsimme noin 700m.

Päätin vielä tehdä jäähdyttely lenkin koirien kanssa metsässä. Onneksi olin laittanut Caran kiinni, kun tulimme tielle, koska peurajoukko pyyhälsi tien yli ihan vierestämme. Tempo ei edes huomannut peuroja, koska piti tarkistaa  tyttökoirien hajuja.

Analyysi osuus: Jo jäljelle lähtiessäni olin asennoitunut niin, että riistalle se lähtee enkä luottanut koiran osaamiseen. Cara teki niin kuin ajattelin sen tekevän. Oliko harhailu sittenkin minun syytäni? Siirtyikö mielentilani koiraan?

Tiukkaa oli Carallakin, koska se oli harvinaisen väsynyt, kun tulimme kotiin. Nukkuu vaan. Viikonlopun kisassa täytyy toivoa, että pystyn lähettämään luottamuksen ajatuksia Caralle jäljellä.
LUOTA KOIRAAN!

Viikonlopun opetukset

Olin Caran kanssa viikonloppuna agin piirimestaruuskisoissa. Kolme rataa, jotka kyllä videoitiin, mutta ovat nyt kadoksissa, etten saanut niitä opetustarkoituksessa ladattua blogiin. Tuloksilla ei juhlittu, koska ohjaajan mielentila ei ollut kohdallaan.

Omassa hallissa kisat, niin oma valmistautuminen olematonta. Liian myöhään paikalle, kavereiden kanssa jutustelua ja löysää oleilua. Ai juu, ne kisat. Caran kanssa starttaaminen haasteelliselle hyppyradalle hällä väliä asenteella ja vielä jättää ne vähäisetkin ohjaukset tekemättä, niin tietäähän mitä siitä seuraa. Cara teki ihan oman toteutuksen radasta! Lähtö ja maali taisi olla meillä yhteinen. Ei voi kuin katsoa peiliin.
Varsinaisella agiradalla olin jo vähän enemmän kartalla, mutta tyhmiä virheitä, kun en vaan keskittynyt tarpeeksi.
Ennen joukkuerataa kennelpoika onneksi ärsytti minua sen verran, että edes asenne oli kohdillaan radalle mentäessä. Tuloksena 5, keinulta kielto, joukkuesijoitus 4. Ei huono sijoitus, kun ammattilaisten joukkueet olivat sijoilla 1 ja 2.
Tulevaisuudessa oman seuran kisoihin täytyy rakentaa ihan oma valmistautumiskaava, että pystyn keskittymään suorituksiin kunnolla.

Kaivan vielä jostain ne rata videot ihan vaan opetustarkoituksessa ja itselle muistutukseksi.

Tulevana viikonloppuna on kauden viimeiset jalkikisat.
Tavoitteena on, että Cara on hiljaa tottiksessa.
Sitä on nyt treenattu. Parhaaksi pakotteeksi on tullut, se että tekeminen loppuu siihen paikkaan, kun ääntä kuuluu ja koira autoon hetkeksi.
Eilen kävin tekemässä tottiskaavion palkatta ja koemaisesti. Kerran jouduin puuttumaan ääntelyyn kaavion  aikana.

Tänään Ninan kanssa treenaamassa esineruutua ja tottista Haunisissa. Nina ystävällisesti teki Caralle ruudun, jossa kolme esinettä. Taisi olla Caran paras esineruutu ikinä.:) Koira lähti sinne mihin lähetin, teki töitä kunnes löysi esineen ja toi sen hienosti minulle. Aikaa paloi noin 2 min. Hieno homma.
Tottiksessa tein kaavion ja jäävät. Teemana, jos Cara päästää äänenkin niin heti autoon, ja jos on hiljaa niin palkkaan hillitysti ruualla. Ilmottautuminen otettiin kahteen kertaan, koska Cara ensimmäisellä kerralla väärässä mielentilassa, Toisella kerralla korrekti ja pääsin palkkaamaan. Koira autoon odottamaan, kun Nina treenasi ensin. Kun otin Caran kentältä, niin melko heti piippaus. Koira autoon tuumimaan , ja toisella yrityksellä sieltä tuli tosi hiljainen otus. Kaavio oli hyvä, koiran mielentila oikea.  Jäävissä istuminen hyvä, ekalla ei mennyt maahan. Ninan mielestä käskyni tuli väärällä sävyllä, ja Cara ei reagoinut siihen, mutta seisominen oli napakka. Parasta oli, että Cara oli hiljaa.
Viikonlopun kisoissa minun täytyy muistaa kiittää koiraa hillitysti, sanoa käskyt samalla rytmillä kuin treeneissä ja olla jännittämättä. Jjännitän aina  PK-kisoissa tottista ja maastoa. Maastoa, koska pelkään eksyväni metsään, vaikka mukana Sporttracker, kompassi ja vielä katson auringon sijainnin lähtiessäni metsään. Tottista sen takia, että niin toivon onnistuvani Caran kanssa.
 PK-kisoissa minä olen ehdottomasti se heikoin lenkki. Voi Cara parka, joka joutuu raahaa tällaista jännittäjää perässään koko kisapäivän ajan.