Olin Caran kanssa viikonloppuna agin piirimestaruuskisoissa. Kolme rataa, jotka kyllä videoitiin, mutta ovat nyt kadoksissa, etten saanut niitä opetustarkoituksessa ladattua blogiin. Tuloksilla ei juhlittu, koska ohjaajan mielentila ei ollut kohdallaan.
Omassa hallissa kisat, niin oma valmistautuminen olematonta. Liian myöhään paikalle, kavereiden kanssa jutustelua ja löysää oleilua. Ai juu, ne kisat. Caran kanssa starttaaminen haasteelliselle hyppyradalle hällä väliä asenteella ja vielä jättää ne vähäisetkin ohjaukset tekemättä, niin tietäähän mitä siitä seuraa. Cara teki ihan oman toteutuksen radasta! Lähtö ja maali taisi olla meillä yhteinen. Ei voi kuin katsoa peiliin.
Varsinaisella agiradalla olin jo vähän enemmän kartalla, mutta tyhmiä virheitä, kun en vaan keskittynyt tarpeeksi.
Ennen joukkuerataa kennelpoika onneksi ärsytti minua sen verran, että edes asenne oli kohdillaan radalle mentäessä. Tuloksena 5, keinulta kielto, joukkuesijoitus 4. Ei huono sijoitus, kun ammattilaisten joukkueet olivat sijoilla 1 ja 2.
Tulevaisuudessa oman seuran kisoihin täytyy rakentaa ihan oma valmistautumiskaava, että pystyn keskittymään suorituksiin kunnolla.
Kaivan vielä jostain ne rata videot ihan vaan opetustarkoituksessa ja itselle muistutukseksi.
Tulevana viikonloppuna on kauden viimeiset jalkikisat.
Tavoitteena on, että Cara on hiljaa tottiksessa.
Sitä on nyt treenattu. Parhaaksi pakotteeksi on tullut, se että tekeminen loppuu siihen paikkaan, kun ääntä kuuluu ja koira autoon hetkeksi.
Eilen kävin tekemässä tottiskaavion palkatta ja koemaisesti. Kerran jouduin puuttumaan ääntelyyn kaavion aikana.
Tänään Ninan kanssa treenaamassa esineruutua ja tottista Haunisissa. Nina ystävällisesti teki Caralle ruudun, jossa kolme esinettä. Taisi olla Caran paras esineruutu ikinä.:) Koira lähti sinne mihin lähetin, teki töitä kunnes löysi esineen ja toi sen hienosti minulle. Aikaa paloi noin 2 min. Hieno homma.
Tottiksessa tein kaavion ja jäävät. Teemana, jos Cara päästää äänenkin niin heti autoon, ja jos on hiljaa niin palkkaan hillitysti ruualla. Ilmottautuminen otettiin kahteen kertaan, koska Cara ensimmäisellä kerralla väärässä mielentilassa, Toisella kerralla korrekti ja pääsin palkkaamaan. Koira autoon odottamaan, kun Nina treenasi ensin. Kun otin Caran kentältä, niin melko heti piippaus. Koira autoon tuumimaan , ja toisella yrityksellä sieltä tuli tosi hiljainen otus. Kaavio oli hyvä, koiran mielentila oikea. Jäävissä istuminen hyvä, ekalla ei mennyt maahan. Ninan mielestä käskyni tuli väärällä sävyllä, ja Cara ei reagoinut siihen, mutta seisominen oli napakka. Parasta oli, että Cara oli hiljaa.
Viikonlopun kisoissa minun täytyy muistaa kiittää koiraa hillitysti, sanoa käskyt samalla rytmillä kuin treeneissä ja olla jännittämättä. Jjännitän aina PK-kisoissa tottista ja maastoa. Maastoa, koska pelkään eksyväni metsään, vaikka mukana Sporttracker, kompassi ja vielä katson auringon sijainnin lähtiessäni metsään. Tottista sen takia, että niin toivon onnistuvani Caran kanssa.
PK-kisoissa minä olen ehdottomasti se heikoin lenkki. Voi Cara parka, joka joutuu raahaa tällaista jännittäjää perässään koko kisapäivän ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti