Täällä taas, nimittäin palkintopallilla!
Riikka houkutteli mukaansa Lapuan 20v juhlakisoihin, lauantaina lajina JK3 ja sunnuntaina haku 1-3. Selvä se sitten oli, matkaan lähdettiin. Jo menomatkalla minua alkoi jännittää ihan kamalasti, edeltävä yönä en saanut kunnolla nukuttua vaan pelkäsin ja pohdin kaikkia mahdollisisa kauhukuvia, mitä kisapäivän aikana saattaa tapahtua. Ei todellakaan paras mahdollinen asenne kisoihin.
Jälkikisoihin oli ilmoittautunut 13 ja maastoon pääsi 10 parasta tottiskarsinnan perusteella. Saimme numeron 10 eli olimme ensimmäinen suorittava pari.
Minua jännitti niin, että oksennus meinasi tulla ja Cara nosti kierroksia sitä enenmmän, mitä hermostuneempi olin. Great!
Seuraamisessa Cara piippasi koko ajan, seuraamisen paikka oli hyvä ja kontakti pysyi. Tuloksena taisi olla hyvä. Jäävissä en vaatinut lähtökontaktia ja Cara jäi seisomaan istumisen sijaan, maahanmeno ok ja seisomisessa oli ottanut muutaman askeleen. Seisomisen luoksetulossa koira tuli suoraan sivulle, vaikkei sitä ole koskaan sille opetettukaan. Voi nolo, tuoksena tyydyttävä. Tasamaanoudossa tulos hyvä, samoin estenouto ja A-este nouto. Tuomari huomautti, että sanon vaan yhden käskyn estenoudoilla, olisi pitänyt sanoa kaksi. Koskaan aikaisemmin, ei siitä ole huomautettu. Eteenmeno oli hieno, Cara eteni suoraan ja meni ensimmäisellä käskyllä heti maahan. Minä tampio otin muutaman askeleen koiran perään, ja siksi tulos hyvä. Paikallaolossa Cara oli rauhallinen, tulos erinoimainen. Lopputulos 81 pistettä. tuo piippaaminen on saatava loppumaan!
Jälkimetsään päästiin joskus klo 13:00 aikoihin ja lämpötila oli mukavat 22 astetta. Janalta Cara lähti tarmokkaasti, jo 10metristä erkani jäljelle, mutta oli sen näköinen, ettei jälki ollut oikea. Onneksi pysyin janalla, koska Cara palasi takaisin ja lähti janaa eteenpäin, löysi oikean jäljen tarksti oikean suunnan ja lähti heti oikeaan suuntaan. Janalta menetimme 5 pistettä. Tuomarin mielestä koira olisi saanut olla varmempi. Parempi näin, että on tarkka kuin että hutasee suoraan takajäljelle. Cara jäljesti kuin juna, ja nosti halonkokoiset kepit hienosti. 1/3 jäljestä oli suopursuviidakkoa, jossa näin vain koiran heiluvan hännän. Viides keppi oli kaukana metsässä ja lähestyimme tien reunaa. Kuulin jo keppien vastaanottajan vauvan itkun ja ajattelin jäljen loppuvan hienosti siihen. Cara kääntyikin tiukasti takaisin mestään, ja minä kutsuin jo koiraa takaisin. Cara vaan sitkeästi lähti takaisin mestään, ja teimme siellä pienen kierroksen ja nostimme kuudennen kepin. Jäljen pituus 1400 metriä ja aikaa kului 25min. Aika haipakkaa olimme metsässä menneet.
Jälkeenpäin kuulin, että muutama ohjaaja oli mennyt viimeisen piikin jekkuun ja ei ollut antanut koiran enää lähteä takaisin metsään. Onneksi Cara oli päättäväinen ja minä ymmärsin luottaa koiraani. :)
Vielä oli edessä meille niin haasteellinen esineruutu. Ajoimme esineruutupaikalle.Onneksi vieressä oli pieni lampi, jossa voin vielä uittaa koiran. Esineruutu oli kumpuilevassa maastossa, joka oli kaikille koirille haasteellinen. Cara toi vas. takakulmasta esineen ensimmäisesnä , ja seuraavalla lähetyksellä keskeltä ruutua. Lopun aikaa yritin lähettää koiraa oikeaan takakulmaan, johon koiran oli tosi vaikea irrota. lopulta se meni siinne, ja toi kolmannen esineen. Ainoastaan kaksi koiraa 11:sta nosti kaikki kolme esinettä.
Sitten vaan odoteltiin tuloksia. Caralle taas ykksötulos yhteispisteet 274. Treenikaverimme Eijakin sai ykköstuloksen. Olemme varmasti tehneet jotain oikein treeneissä, kun molemmat onnistuivat.
Eniten taas harmittaa tuo tottis. Se on kisassa se osuus, missä minä pystyn eniten vaikuttamaan koiran suoritukseen. Jännittämiseltäni en pystyy selkeään suoritukseen, ja Cara käyttää tilanteen hyväkseen. Mua viedään kentällä kuin pässiä narussa! Tähän asiaan täytyy tehdä selkeä suunnitelma, ja lähteä korjaamaan tilannetta. Nokka kohti uusia haasteita.
Lapuan kisoissa Minna Vainionpää ahkeroi kameran kanssa koko viikonlopun, kiitos hänelle kuvista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti