Ensimmäiset Agility SM-kisat
sujuivat Caran kanssa lähinnä opintomatka. Lauantaina oli joukkuerata, jossa
hyvä hylly. Harmittava ohjausvirhe kostautui hyllynä. Hyvää oli oman
ohjausvalinta, jossa pystyin hyödyntämään Caran itsenäistä osaamista, tajusin
muut ohjauslinjat. Siis hyvä hylly, ja fiilikset oli vat hyvät.
Sunnuntaina vuorossa
yksilöradat, jotka sortuivat kisaa edeltäviin kertaantuviin virheisiin.
Kyläkisoissa on valmistautumisrutiinit, joita pystyn toteuttamaan vaihtuvissa
tilanteissa. Vuoden tärkeimmissä agi -kisoissa valmistautumisen petti pahasti
kaikenlaisen säätämisen seurauksena. Starttasin oman tutustumisryhmäni
ensimmäisenä ja rattaantutustumisen jälkeen en löytänyt koiraa mistään. No, koira löytyi, mutten ehtinyt ottaa Caraa
hallintaan ja tilannetta haltuun. Rata sujui niin kuin sujui. Harmituksen määrä
radan jälkeen oli suunnaton. Tiesin, ettei radalla ollut yhtään kohtaa, jota en
olisi osannut ohjata. Muistin kouluttajan ohjeet ja oma asenne oli rattaantutustumisessa
kohdallaan. Halusin tehdä kaikki esteet tomeralla asenteella, enkä antaisi
Caran ottaa ohjaita radalla.
Onneksi yhden nukutun yön
jälkeen mieli oli tasaantunut. Ensi vuonna mennään uudestaan!
Koko viikonlopun olin
valitellut oikeaa silmääni. Se tuntui oudolta; oli valonarka, turvoksissa ja
vetinen. Maanantaina oli pakko mennä kesken työpäivän silmälääkäriin. Tuloksena
tyly diagnoosi, silmässä oli värikalvon tulehdus. Tippoja joka tunti
ensimmäisen viikon ajan, viisi päivää pitää ottaa rauhallisesti, kuukauden
kortisonitippakuuri silmään ja viikon sairasloma. Nyt sitten yritetään ottaa rauhallisesti, mikä
minulle on haasteellista.
Agi jää nyt tauolle, ja
keskitymme Pk-jälkeen ja tokoon. Kohti uusia koitoksia J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti