PK-korjausliikkeitä

Sunnuntaina jälkeä treenamassa Paimion metsissä, joissa riistan jälkiä ja hajuja riittää. Caralle oli tehty 600m pitkä jälki kolmella kepillä. Jäljellä oli haasteita Caralle; jäljen tekijä oli kävelyt takaisinpäin omia jälkiään, hyppinyt ojien yli jne. Jäljen alussa oli muutama ruokanappula rauhoittamassa Caran vauhtia. Jana oli ihan jees, lähti rauhallisesti, mutta otti hetken tutkittuaan oikean suunnan. JES! Ruokanappulat rauhoittivat Caran jäljestysta, ja hienosti se selvitti jäljentekijän jekut. toisen kepin jälkeen Cara kosahti suoraan perunjätökseen ja tuoreisiin peuran jälkiin, ja ne veivät riistan perään. Nopeasti Cara huomasi, että nyt tuli moka ja sitkeästi haki jäljen uudestaan ja jäljesti viimeiselle kepille. Olen tyytyväinen Caran työmotivaatioon, vaikka hukkaa jäljen, niin siitä huolimatta sitkeästi yrittää hakea sitä uudestaan.Tyytyväinen olen myös keppimotivaation parantumiseen. Cara ei paljon perusta kepeistä, vaan ruokapalkka on se tärkeämpi juttu. En ole enää viettänyt paljon aikaa kepeillä, vaan reippaasti jatketaan matkaa. Tämä näyttää parantaneen keppimotivaatiota.
Täytyy vain tehdä enempi jälkiä riistametsiin tai metsiin, jossa paljon muita kulkijoita.aviimeksi haistetulle esineelle.
Esineruutu on tällä hetkellä suurin haaste. Cara rallaa iloisesti ruudussa, ja törmää esineisiin, jos törmää. Ei oikein taloudellista eikä järkeväkään toimintatapa. Hakuharrastajien neuvojen mukaan tehtiin sunnuntaina kahden esineen haku kahdella hajuhaulla. Se sujui hienosti. Tänään kolme esinettä, joista kaksi takalinjalla eri kulmissa ja kolmas edessä keskellä. Takalinjan esineet haettin yhdella hajuhaulla. Lähetin koiran ensin sinne, mistä viimeinen haju otettiin. Sen esineen Cara toi hienosti. Sen jälkeen lähetys toiselle. No, Cara vaihtaa suuntaa ja juokseen siihen kulmaan, josta edellinen esine nousi. Kyllä belgi on sitten putkiaivo! Kaksi kertaa yritti lähteä toiseen takakulmaan, ja vasta kolmannella suostui lähtemään oikeaan suuntaan. Esine löytyi, kappas vain. Keskiesine löyti, kun Cara palasi takaa eteenpäin. Esineruutua täytyy treenata vielä PALJON, jotta Caran työskentely on sen näköistä kuin haluan.
Tottiksessa on panostettu seuraamisenpaikan korjaamiseen. Olen yrittänyt olla pilkunviilaaja, enkä salli Caran edistävän yhtään. Yksin treenatessa sen valvominen on vähän hankalaa. Onneksi viime kerralla Riikka oli vahtimassa, ja lopulta sanoi sen näyttävän jo seuraamiselta. :)
Tänään olin Haunisissa tokoilemassa, ja tein kaikki liikkeet satunnaisella palkalla. Minusta se ainakin tuntui erilaiselta. Hyppynoudossa minä ääliö tein ensin harjoituksen normaalilta etäisyydeltä ja sitten päätin siirtyä vähän kauemmas. Tampio! Cara kolautti takajalkansa esteeseen, koska arvioi hypyn väärin.  Aina sama etäisyys esteestä! Eteenmenossa Cara on edelleen sitä mieltä, että hän tietää, mihin suuntaan pitää mennä. Onneksi lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että sinne edetään, mihin näytän.
Toisessa setissä otin lyhyttä seuraamista niin, että nostatin Caraa ennen liikettä. Hyvin pysyi oikea seuraamispaikka. JES!
Tähän oli hyvä lopettaa treenit.

Rento Agipitsi viikonloppu Raumalla

Tähän voisi vaikka tottua, nimittäin palkintopallilla olemiseen :)
Hääpäivä ja Rauman Agipitsi osuivat sopivasti samalle viikonlopulle. Siispä yhdistettiin retki Raumalle ja agi- kisat samalle viikonlopulle. Molempina päivinä oli kolme starttia, urakkaa siis oli tiedossa.
Kisojen tavoitteena oli, että olisin rento, rauhallinen ja tarkka ohjaaja. Taisin onnistua tavoitteissani, koska tulokset olivat hyvät. Viikonlopun saldona 3 x 0-rata, 1x 5 ja 2 x hyl. Ensimmäisen radan sijoitus 2, ja Cara sai viimeisen sertinsä. On nyt siis varja-Ava, kun en sinne näyttelyyn ole vielä otusta raahannut.
Kennelpoika videoi kaikki radat. 0-radat ja lauantain hyl-rata löytyvät tämän linkin takaa Rauman radat .  Tallentaminen tökki jotenkin, ja sen takia videot näyttävät kummallisilta.

Ensimmäisellä radalla en pysäyttänyt Caraa kontakteilla, joten seuraavalla agilityradalla päätin pysäyttää Caran selkeästi kontakteille. Hyvin otus pysähtyikin, ja vapautui vasta käskystäni. Kontakteilla pysättäminen näkyi sijoituksessa. Sijoitus 4.
Lauantain hyppyradan hylly ja sunnuntain hyppyradan 5-virhe tulivat samanlaisesta kohtaa. Kovaa vauhtia 90asteen kulmassa oleville kepeille. Hyllyradalla tultiin pituus-esteeltä kepeille ja toisella radalla muurin takaa. Jarrutuksesta huolimatta Cara ei saa itseään taivutettua , vaan menee kaksi keppiä yhdellä kertaa. Tätä täytyy siis treenata, ja keksiä, miten sellaisissa kuvioissa voin auttaa koiraa taipumaan riittävästi.

Kuusi rataa viikonlopun aikana oli haastavaa molemmille sekä koiralle että minulle. Cara näyttää nostavan kierroksia sen mukaan, miten väsynyt se on. Sunnuntain viidennen radan jälkeen se kävi kiinni käteeni ja kuudennella radalla keitti kiinni ja ampui viiden esteen takaa suoraan putkeen eikä tullut mukaan ohjaukseen.
Itsestäni olen ylpeä, että jaksoin niinkin hyvin siinä helteessä. Jatkuvasti piti juoda, olla varjossa väliajat ja syödä säännöllisesti.

Valokuva todistaa taas Caran omituisen hyppytekniikan, ja tälläkin tekniikalla rimat pysyvät ylhäällä.
Ehdimme myös retkeillä Raumalla ennen ja jälkeen kisojen. Kaunis kesäkaupunki, jossa meri ja merenkäynti ovat vahvasti läsnä.

Korjaussarjoja

Pk-kisojen jälkeen olen tehnyt Caran korjaussarja suunnitelman.
1. Oikean mielentilan vahvistaminen kaikkiin osa-alueisiin
2. Tottiksessa seuraamispaikan korjaus takaisin oikeaan paikkaan
3. Esineruutuun enenmmän ajattelua ja vähemmän kaahausta
3. Jäljen alkuun rauhaa ja huolellisuutta

Tottiksessa seuraamisen oikeaa paikkaa korjattu muuttamalla palkkaaminen selkeästi koiran takaa tulevaksi, ja selkeä kriteeri oikealle paikalle. Oikea kriteeri on, että Caran lapa pitää kevyesti koskettaa polveani -> silloin otus on oikeassa paikassa.
Tätä on nyt harjoiteltu, ensin Tanjan valvovan silmän alla ja sen jälkeen itsekseni kotona ja Haunisissa. Tänään treenatessani seuraaminen tuntui jo paljon paremmalta. Täytyy vielä saada appari, joka voi olla valvova silmäpari.
Kyllä se siitä taas palautuu hyväksi seuraamiseksi.

Esineruudussa Cara kaahaa pitkin poikin ruutua ja törmää sattumalta esineisiin. Tanjan kanssa treeneissä otus kaahasi pitkin ruutua aivan väärässä milentilassa. Seuraavan kerran tein ensin liinan kanssa hajuhaun ja sen jälkeen Cara sai hakea takalijalta esineen. Loput kaksi esinettä löytyivät nopeasti. Tänään Eijan kanssa treenatessani kaahausta oli taas ilmassa, mutta Cara löysi esineet paremmin. Ehkä Caran tapa työskennellä esineruudussa on jotain suorien pistojen ja ruudussa rälläämisen väliltä. Eijan mielestä tärkeintä on, että koira tuo ne esineet sallitussa ajassa.

Olen tehnyt yhden jäljen kisojen jälkeen. tai siis Terhi teki Caralle jäljen. Jälki oli ehkä noin 400m pitkä, jossa muutama piikki ja kulma. Jäljen alussa satunnaisesti ruokaa, siis muutama nappula. Ruoka selkeästi rauhoitti Caran jäljestystä. Alun kaahaaminen jäi pois, ja Cara teki töitä rauhallisesti ja tarkasti. Yhden kepin tilalla oli Caran oma lelu, mutta ei se siitä oikein innostunut. No, ei Cara kepeistäkään innostu, taitaa tällä hetkellä eniten innostua palkkana olevasta ruuasta.

Koirjaussarja näyttää nyt toimivalta, ja sen parissa jatketaan seuraaviin PK-koitoksiin saakka, jonka jälkeen on vuorossa toisenlaiset haasteet.

Olemme jo muutaman kerran eksyneet agilityhallille treenaamaan. Olemme käyneet harjoittelemassa 0-ratoja. Rakennan radan, jossa noin 15 - 20 estettä ja ainoana tavoitteena on tehdä rata ensimmäisellä yrityksellä 0-ratana. Ensimmäisellä kerralla olin armollinen itselleni ja jaoin radan kahteen 7 esteen settiin. Tein ensin 7 ensimmäistä estettä virheettä ja sen jälkeen loput virheettä. Lopuksi yhdistin setit ja tein kaikki 0-ratana. Olin tyytyväinen itseeni, kun sain radan näin onnistumaan. Oli tuskallista huomata, että tauko ja kuukauden liikuntakielto näkyivät omassa liikkumisessa. Caralla ei tietenkään ollut mitään ongelmaa.
Vaikka vakuutin, että saan Caran oppimaan tunnarin niin ei se  sitä ole oppinut. Suurin syy taitaa olla, etten ole sitä koiran kanssa harjoitellutkaan. Aktiivisesti unohdan asian, treenaan mukavampia asioita.

Hei me onnistuttiin!

Muutama jälkitreenin, esineruututreenin ja yhden kunnon tottistreenin jälkeen en lähtenyt mitenkään korkein odotuksin jälkikisoihin. Markkinoin itselleni ajatuksen maksullisista harjoituksista, joissa olisi hyvä tarkistaa olematon osaamisemme.
Kisat alkoivat maasto- osuudella. Jälkimaastot olivat Paimion risukoissa, joissa peuroja riittää. Lämpötila oli jo lähes + 20, kun sukelsimme metsään. Jana oli ok, Cara valkkasi taas takajäljen. Koira ohjaus toiseen suuntaan ja menoksi. Ensimmäinen keppi oli jo 50metrissä. Matka jatkui hetken suoraan ja sitten Cara hukkasi jäljen. Mietin jo, että tässä tämä nyt oli. Lähdin kulkemaan suurta ympyrää, jos vaikka jälki löytyisi uudestaan.  Riistan hajut selvästi haittasivat Caran työskentelyä, kun se haki jälkeä. Olin hiljaa ja annoin koiran tehdä itsenäisesti työtä. Yhtä äkkiä Cara pisti nenän maahan ja ilmaisi kepin JES!! Sen jälkeen jäljestys oli Caralle helppoa ja selvää. Kaikki kuusi keppiä nousivat.Jälki oli lähes 2 km pitkä ja metsässä oli tuhannen kuuma. Tiesin, että ajan kanssa tulisi kiire. Nopeasti autolle ja tietä takaisin keppien luovutukseen. Ehdimme ajoissa!! Maastopisteitä koossa 165.
Takaisin kentälle tottisvuoroa odottamaan. Onneksi ehdin käydä uittamassa Caran ennen vuoroamme.
Tottis oli huonoin ikinä! Cara edisti seuraamisessa, mitä se ole koskaan aikaisemmin tehnyt, Irroitti kapulasta vasta toisella käskyllä, jäävissä ei mennyt istumaan. Eteenmenossa ei kuunnellutkaan käskyä ja paikallaolossa oli aluksi ryöminyt vähän eteenpäin. Tuomarina oli IPO-tuomari, joka arvostelussaan huomio puutteemme totuudenmukaisesti. Tottiksemme pelasti Caran työskentelyasenne. Tottiksesta pisteitä 80.
Viimeisenä oli vuorossa esineruutu, joka oli meille myös haasteellinen. Aluksi Cara teki kunniajuoksun ruudussa, jonka jälkeen alkoi risteilemällä hakea esineitä. Ensimmäinen löytyi heti, mutta kakkosta otus haki aika kauan ja kolmas löytyi vasta viimeisellä minuutilla. Luovutukset olivat asiallisia. Esineruudusta pisteitä 27.
Tämän jälkeen sitten odotettiin, odotettiin ja odotettiin. En ymmärrä PK-pistelaskusta mitään, mutta ajattelin meidän nyt ainakin koulutustunnuksen saavan. Yllätys oli melkoinen, kun selvisi, että saimme Caran kanssa JK3, 1-tulos,1. sij ja Piirimestaruus. :)
Olen tyytyväinen Caran työmotivaatioon. Hellettä riitti, mutta siitä huolimatta otus teki töitä koko sydämellään. Pienestä treenimäärästä huolimatta, ehkä olen osannut treenata oikeita asioita. Jäljellä on ollut pienen pieniä keppejä, niin kisoissa halkojen ilmaiseminen on helppoa. Olen tehnyt haasteellisia jälkiä, joissa Cara on hukannut jäljen ja joutunut sen nostamaan uudestaan.
 Tottista täytyy panostaa ja korjata puutteet. Selvää harjoituksen puutetta. Esineruudussa treenataan taas suoria pistoja siihen suuntaan, mihin koiran lähetän.
Onneksi seuraaviin jälkikisoihin on aikaan.
Seuraavaksi siirrymme projetiin " tunnari kuntoon"

" Onko noi kaikki minun?"

Keppejä ja tunnareita

 

co Henri Luomala

Tämä kuva antaa pahan kuvan. Onneksi Cara törmästi pehmeään jalkaani, joka antoi periksi ja väisti. Olen hieronut ja venyttänyt Caraa, enkä ole löytänyt jumitusta tai kipua. On kuitenkin hyvä pitää agi -taukoa, ja keskittyä muihin lajeihin niin kuin olin alunperin suunnitellutkin.

Tokoa olen käynyt treenaamassa Tanjan kanssa kaksi kertaa.

 Kaikki muut Voi- luokan liikkeet paitsi tunnari näyttävät oikeanlaisilta. Toistoja vaan tarvitaan koiran suoritusvarmuuden parantamiseksi. 

Ruudussa helposti tarjoaa merkkiä, vaikkei sitä ole otukselle opetettukaan.  Toistoilla eri matkoilla parantavat suoritusvarmuutta.

Seuraamisessa olen hienosti opettanut Caralle perusasennon korjauksen pääohjauksella, ja siitä pyrimme eroon.  Caran pitää osasta itsenäisesti hakeutua oikeaan perusasentopaikkaan. Toistoja, toistoja ja toistoja.  

Luoksetulon pysäytyksessä maahan meno valuu muutaman askeleen, muuten Cara liikkuu ja pysähtyy napakasti. 

Tunnari vaatii ihmeen, että saan Caran tajuamaan, mitä siltä haluan. Olen kokeillut monta eri tapaa. Metsässä ensin metsätikuilla osaa tehdä erottelun. Siihen perään tunnarikapuloilla erottelu ei onnistu, vaan Cara tuo randomisti jonkun kapulan. Ruohikkoon piilotetuissa kapuloissa tapahtuu sama juttu. Päätin jättää tunnarin hetkeksi tauolle, ja opettaa Caralle nenäkosketuksen ja haistelemalla erottelemaan post-lappuja. Jospa näin saisin koiran tajuamaan tunnarierottelun syvimmän olemuksen.

Toko on pilkun viilaamista, jota voi treenata ilman suurempaa ahdistusta, koska ei ole suuria tavoitteitakaan.

Jälkeä olen myös treenannut muutaman kerran. Ninan kassa Paattisilla teemana oli pitkä jana ja haastava jälki. Jana ei tuottanut ongelmia, ja Cara itsenäisesti valitsi oikean suunnan. JES! Jäljestys sujui hienosti, koira pysyi hyvin jäljen päällä. Kepit eivät vaan kiinnosta riittävästi. Niiden yli kaahattiin sujutta.

Seuraavat treenit Terhin kanssa Jäkärlässä, ja yllätys, yllätys teemana olivat kepit. Lyhyellä jäljellä 8 pientä keppiä, joista nousi 4. Asia jäi harmittamaan sen verran, että illalla nurmikolle jälki, jossa 6 keppiä. Lyhyellä liinalla loin koiralle painetta, ja vaatimus keppien ilmaisemisesta maahan menemällä. Ensimmäisen kepin jälkeen ei mitään ongelmaa. Seuraavaksi täytyy saada vieraan tekemä jälki, ja sama asenne. Treenit ovat jatkuvaa tasapainoilua jäljen ja keppien merkityksen välillä. Caran kanssa kannattaa nyt painottaa keppien merkitystä. Jäljen treenaaminen muka tylsää :)

Esineruudussa Caran asenne on parantunut. Se uskaltaa lähteä takalinjalle, eikä tule luokseni ennen kuin löytää esineen.  Olen pyrkinyt tekemään maneerit ennen esineruutua aina samalla tavalla;  vireen nostatus -> oman esineen hakeminen  ja esineellä leikkiminen.

Heinäkuussa nautitaan kesästä ja treenaillaan, mitä halutaan.

Taukoa pukkaa

Ensimmäiset Agility SM-kisat sujuivat Caran kanssa lähinnä opintomatka. Lauantaina oli joukkuerata, jossa hyvä hylly. Harmittava ohjausvirhe kostautui hyllynä. Hyvää oli oman ohjausvalinta, jossa pystyin hyödyntämään Caran itsenäistä osaamista, tajusin muut ohjauslinjat. Siis hyvä hylly, ja fiilikset oli vat hyvät.

Sunnuntaina vuorossa yksilöradat, jotka sortuivat kisaa edeltäviin kertaantuviin virheisiin. Kyläkisoissa on valmistautumisrutiinit, joita pystyn toteuttamaan vaihtuvissa tilanteissa. Vuoden tärkeimmissä agi -kisoissa valmistautumisen petti pahasti kaikenlaisen säätämisen seurauksena. Starttasin oman tutustumisryhmäni ensimmäisenä ja rattaantutustumisen jälkeen en löytänyt koiraa mistään.  No, koira löytyi, mutten ehtinyt ottaa Caraa hallintaan ja tilannetta haltuun. Rata sujui niin kuin sujui. Harmituksen määrä radan jälkeen oli suunnaton. Tiesin, ettei radalla ollut yhtään kohtaa, jota en olisi osannut ohjata. Muistin kouluttajan ohjeet ja oma asenne oli rattaantutustumisessa kohdallaan. Halusin tehdä kaikki esteet tomeralla asenteella, enkä antaisi Caran ottaa ohjaita radalla. 

Onneksi yhden nukutun yön jälkeen mieli oli tasaantunut. Ensi vuonna mennään uudestaan!

Koko viikonlopun olin valitellut oikeaa silmääni. Se tuntui oudolta; oli valonarka, turvoksissa ja vetinen. Maanantaina oli pakko mennä kesken työpäivän silmälääkäriin. Tuloksena tyly diagnoosi, silmässä oli värikalvon tulehdus. Tippoja joka tunti ensimmäisen viikon ajan, viisi päivää pitää ottaa rauhallisesti, kuukauden kortisonitippakuuri silmään ja viikon sairasloma.  Nyt sitten yritetään ottaa rauhallisesti, mikä minulle on haasteellista.

Agi jää nyt tauolle, ja keskitymme Pk-jälkeen ja tokoon. Kohti uusia koitoksia J

Voihan tunnari !

Olemme Caran kanssa tokokurssilla, jossa tarkoitus harjoitella voittajaluokan liikkeitä. Tänään teemana oli tunnistusnouto.  Caran kanssa on jo harjoiteltu yhden kepin piilotusta heinikkoon. Siinä otus käyttää nenäänsä, mutta kepin ollessa näkyvillä Cara tekee liikkeen noutona. en enää uskaltanut tehdä mitään, vaan toivoin kurssin kouluttajalta apua haasteeseen. Ensin Caralle esiteltiin verkko, mihin kiinnitetty tunnarikapuloita. Oma laitettiin keskelle, ja Cara suorittamaan tehtävää. Belgi ratkaisi asian, ja toi koko kehikon minulle. Seuraavaksi laitettiin riviin putkia, joista yhteen piilotettiin oma kapula. Tavoitteena oli, että Cara nenää käyttämällä ilmaisi oikean putken. Koira pyöri ympyrää, sen jälkeen katsoi minua ja alkoi peruuttaa, meni maahan jne. eli koiralla ei ollut tietoakaan siitä, mitä pitäisi tehdä.  Caran pitäisi nyt saada jotenkin tajuamaan, että se oman hajuinen kapula pitää ilmaista. Sen jälkeen oman hajuinen kapula pitää tuoda minulle. Jos jollain on hyviä ideoita, niitä otetaan mielellään vastaan. Tavoitteena tokon saralla on, että pääsisimme heinäkuun lopulla kisoihin testaamaan osaamistamme.

Keskiviikkona olin Eijan kanssa jälkeä treenaamassa. Teemana oli jälki, jossa paljon kulmia ja piikkejä ja runsaasti pieniä keppejä. Caralle pätkittiin noin 5 cm pituisia tikkuja 8 kpl. Lukalle tehtiin noin 3 cm pituisa tikkuja 10 kpl. Jos koira oppii ilmaisemaan pikkutikut, niin kisajäljen halot eivät ole mikään ongelma. Jälkien vanhetessa kävimme Haunisissa treenaamassa tottista. Cara teki noudot ja paikallaanolon. Hyppynoudossa Caralla aluksi vaikeuksia arvioida hypyn korkeutta, mutta toistoilla hyppytekniikka parani.  Ennen agin SM-kisoja emme tee enempää PK-hyppyjä. Paikallaolossa Cara oli rauhallinen ja tarkkaavainen.  Mielialatreenit ovat tuottaneet tulosta J. Takaisin jälkimetsään. Teimme Eijan kanssa yksin jälkemme.  Silloin parhaiten saa kisatunnelman, kun on kaksin koiransa kanssa jäljellä. Janalla Cara lähti rauhallisesti, meni hetken takajälkeä, mutta itse valitsi oikean suunnan. Jes!. Jäljen alussa Caralla oli liikaa vauhtia, ja jälkeä tarkistettiin ja haettiin oikeaa suuntaa. En sekaantunut jäljestämiseen ja Cara löysikin aivan itse takaisin jäljelle. Hieno Elina, kun annoit koiran ratkaista itse jäljen haasteet. Kaikki kahdeksan keppiä nousivat. Hienot treenit. Luottamus koiran osaamiseen kasvoi taas tälläkin treenillä.

Agilityn Sm-kisat lähestyvät, ja viimeistelytreenit menossa. Sm-joukkuetreeneissä sain oikean vireen. Rataan tutustumisessa oli sellainen olo, että tällä radalla tiedän, miten sen teen. Löytyi oikea asenne ja varmuus radan suorittamiseen. Sillä asenteella teimme 0-radan. Tänään laskeuduimme takaisin maanpinnalle, koska oli normaalit ryhmätreenit. Rata oli ihan vain vähän haasteellinenJ Neljän ensimmäisen esteen kohdalla jo miten, että miten hitossa tämän oikein teen. Kouluttaja kielsi tekemästä mitään helppoja ratkaisuja. Caraa piti ohjata niin, että olisin koko ajan koiran edellä. Sain lopulta korjausten jälkeen radan tehtyä edes kelvollisesti. Suoritus jäi sen verran kaivelemaan, että menen vielä huomenna treenaamaan rataa.

Sm-kisojen jälkeen siirrymme PK:n ihmeelliseen maailmaan.