Lapuan lakeuksilla kisoissa.

 

Täällä taas, nimittäin palkintopallilla!

Riikka houkutteli mukaansa Lapuan 20v juhlakisoihin, lauantaina lajina JK3 ja sunnuntaina haku 1-3. Selvä se sitten oli, matkaan lähdettiin. Jo menomatkalla minua alkoi jännittää ihan kamalasti, edeltävä yönä en saanut kunnolla nukuttua vaan pelkäsin ja pohdin kaikkia mahdollisisa kauhukuvia, mitä kisapäivän aikana saattaa tapahtua. Ei todellakaan paras mahdollinen asenne kisoihin.

Jälkikisoihin oli ilmoittautunut 13 ja maastoon pääsi 10 parasta tottiskarsinnan perusteella. Saimme numeron 10 eli olimme ensimmäinen suorittava pari.

Minua jännitti niin, että oksennus meinasi tulla ja Cara nosti kierroksia sitä enenmmän, mitä hermostuneempi olin. Great!

Seuraamisessa Cara piippasi koko ajan, seuraamisen paikka oli hyvä ja kontakti pysyi. Tuloksena taisi olla hyvä. Jäävissä en vaatinut lähtökontaktia ja Cara jäi seisomaan istumisen sijaan, maahanmeno ok ja seisomisessa oli ottanut muutaman askeleen. Seisomisen luoksetulossa koira tuli suoraan sivulle, vaikkei sitä ole koskaan sille opetettukaan. Voi nolo, tuoksena tyydyttävä. Tasamaanoudossa tulos hyvä, samoin estenouto ja A-este nouto. Tuomari huomautti, että sanon vaan yhden käskyn estenoudoilla, olisi pitänyt sanoa kaksi. Koskaan aikaisemmin, ei siitä ole huomautettu. Eteenmeno oli hieno, Cara eteni suoraan ja meni ensimmäisellä käskyllä heti maahan. Minä tampio otin muutaman askeleen koiran perään, ja siksi tulos hyvä. Paikallaolossa Cara oli rauhallinen, tulos erinoimainen. Lopputulos 81 pistettä. tuo piippaaminen on saatava loppumaan!

Jälkimetsään päästiin joskus klo 13:00 aikoihin ja lämpötila oli mukavat 22 astetta. Janalta Cara lähti tarmokkaasti, jo 10metristä erkani jäljelle, mutta oli sen näköinen, ettei jälki ollut oikea. Onneksi pysyin janalla, koska Cara palasi takaisin ja lähti janaa eteenpäin, löysi oikean jäljen tarksti oikean suunnan ja lähti heti oikeaan suuntaan. Janalta menetimme 5 pistettä. Tuomarin mielestä koira olisi saanut olla varmempi. Parempi näin, että on tarkka kuin että hutasee suoraan takajäljelle. Cara jäljesti kuin juna, ja nosti halonkokoiset kepit hienosti. 1/3 jäljestä oli suopursuviidakkoa, jossa näin vain koiran heiluvan hännän. Viides keppi oli kaukana metsässä ja lähestyimme tien reunaa. Kuulin jo keppien vastaanottajan vauvan itkun ja ajattelin jäljen loppuvan hienosti siihen. Cara kääntyikin tiukasti takaisin mestään, ja minä kutsuin jo koiraa takaisin. Cara vaan sitkeästi lähti takaisin mestään, ja teimme siellä pienen kierroksen ja nostimme kuudennen kepin. Jäljen pituus 1400 metriä ja aikaa kului 25min. Aika haipakkaa olimme metsässä menneet.

Jälkeenpäin kuulin, että muutama ohjaaja oli mennyt viimeisen piikin jekkuun ja ei ollut antanut koiran enää lähteä takaisin metsään. Onneksi Cara oli päättäväinen ja minä ymmärsin luottaa koiraani. :)

Vielä oli edessä meille niin haasteellinen esineruutu. Ajoimme esineruutupaikalle.Onneksi vieressä oli pieni lampi, jossa voin vielä uittaa koiran. Esineruutu oli kumpuilevassa maastossa, joka oli kaikille koirille haasteellinen. Cara toi vas. takakulmasta esineen ensimmäisesnä , ja seuraavalla lähetyksellä keskeltä ruutua. Lopun aikaa yritin lähettää koiraa oikeaan takakulmaan, johon koiran oli tosi vaikea irrota. lopulta se meni siinne, ja toi kolmannen esineen. Ainoastaan kaksi koiraa 11:sta nosti kaikki kolme esinettä.

Sitten vaan odoteltiin tuloksia. Caralle taas ykksötulos yhteispisteet 274. Treenikaverimme Eijakin sai ykköstuloksen. Olemme varmasti tehneet jotain oikein treeneissä, kun molemmat onnistuivat. 

Eniten taas harmittaa tuo tottis. Se on kisassa se osuus, missä minä pystyn eniten vaikuttamaan koiran suoritukseen. Jännittämiseltäni en pystyy selkeään  suoritukseen, ja Cara käyttää tilanteen hyväkseen. Mua viedään kentällä kuin pässiä narussa! Tähän asiaan täytyy tehdä selkeä suunnitelma, ja lähteä korjaamaan tilannetta. Nokka kohti uusia haasteita. 

Lapuan kisoissa Minna Vainionpää ahkeroi kameran kanssa koko viikonlopun, kiitos hänelle kuvista.

                                                                                      

Kisoihin valmistautumista

Viikonlopun jälkikisat ahdistavat sen verran, että on pakko treenata ahkerasti.
tiistaina Eijan kanssa peltojälkeä ja esineruutua treenaamassa ja keskiviikkona Tanjan, Eijan ja Ninan kanssa tottista treenamassa Haunisissa.

Eija oli jo ennen aurinkon nousua käynyt tallomassa meille noin 500m pitkän peltojäljen kolmella kepillä. Cara lähti sujuvasti takajäljelle, ja pellonreunassa oli hieman ihmeissään. Kysyessäni, että mitäs nyt?, Otus kääntyi ympäri ja lähti jäljestämään oikeaan suuntaan. Itse jäljestys sujui hyvin, mitä nyt myyrien pesäreiät hiukan haittasivat jäljestystä. Kaikki kolme minikeppiä löytyivät. Hyvät treenit.
Esineruudusta olin erityisen tyytyväinen. Nyt Caran työskentely näytti siltä,, miltä sen haluan näyttävän. Kolme suoraa pistoa ruutuun, ja kolme esinettä. JES! En tiedä auttoiko asiaa, kun Cara näki meidän tallovan ruudussa, ja Lukan hakevan esineet. Anyway hieno suoritus Caralta.

Keskiviikkona Haunisissa koko tottiskaavio läpi palasissa. Cara sai aloittaa paikallaololla.     Se olikin haasteellista, koska Kita sai tehdä ensin ja Tanja palkkasi Kitaa pallolla .Se oli Caran mielestä jo vähän liikaa.  Kaksi kertaa Cara nousi istumaan. Paikallaolon oikeaa mielentilaa siis treenattava. Seuraamisen paikka parantunut, ja mikä tärkentä Car yrittää itse pitää huolta oikeasta paikasta. Jäävät ihan jees, maahanmeno hitaampi kuin normaalisti. Tätä täytyy jatkossa hinkuttaa, ja palkata maahanmenon nopeudesta.

Nyt sitten vain toivotaan, että kisoissa teemme oman osaamistasomme mukaisen suorituksen, enkä minä pilaa koiran suoritusta.

Jälkitreeniä ja vähän agia

Lomalla on hyvää aikaa treenailla Caran kanssa.
Viime tiistaina omatoimi treenit Haunissa. Tein koko kaavion runsaalla palkkauksella. Seuraamisen paikka on mielestäni parantunut. Otus ei enää edistä seuratessaan vaan huolehtii itse oikeasta paikasta. Jäävät ovat napakat. Noudoissa tulevaisuuden taovitteena on saada kapulan vähäinenkin pureskelu loppumaan eli paine pois noudoista. Eteenmeno on herran hallussa. Välillä Cara menee hienosti maahan ja välillä en saa otusta maahan, vaikka huudan kuinka lujaa. Toivottavasti kisoissa menee maahan. 
Viime torstaina Kärryisissä jälkitreeneissä. Soile talloi Caralle jäljen, joss piikkejä, alustan vaihtoja ja mustikan poimijoita.
Jana oli kuivalla kankaalla. Cara kaarsi sujuvasti jo heti jana alusta oikeaan suuntaan.Jäljen alussa Cara tarkisti löytyiskö ruokaa jäljeltä, ei löytynyt eikä löytynyt ensimmäistä keppiäkään. Sen jälkeen  jäljestys sujui mallikkasti, kunnes Cara törmasi mustikan poimijoiden jälkiin. Sen jälkeen jäljestys muuttui epävarmaksi ja viitos keppi jäi nostamatta. Cara teki taas hienosti töitä, ja ratkaisi itsenäisesti jäljen haasteet.
Esinruutua treenattiin kolmella vierekkäisellä kaistaleella, joista haasteellisin sijaitsi nousevalla kalliolla. Ensimäisella kaistaleella oli yksi takaesine ja yksi keskiesine. Ne nousivat hienosti. Kalliolla esine oli takana. Caralla oli selviä vaikeuksia hakea esinettä takarajalta, joka oli piilossa. Hyvää oli se, ettei poistunut ruudusta ennen kuin oli löytänyt esineen. Ehkä vaadin liian täydellistä suoritusta Caralta, ja niin aiheutan koiralle painetta.

Sunnuntaina oli agi-kisojen vuoro, olin Helsingissä agi-kisoissa. Tuomarina oli Allan Matsson. Ei tarvitse hänen radoilleen mennä ellei ole ihan pakko. Radat sopivat koirille, jotka pysyvät ohjaajan lähellä, kääntyvät pienesti eivätkä tee pitkiä loikkia. Kahdella agi-radalla tulos hylly. Toisen radan hylly harmitti, koska Cara kaarsi viimeisen esteen taakse hypäten sen väärään suuntaan., siihen asti tehtiin 0-rataa. Hyppyradan profiili oli niin jostain, että oli aika vihainen lähtiessäni radalle. Koko radan pidin koiraa nenästä kiinni, estin menemästä mihinkään. Tuloksen 0-rata ja sijoitus 2. Ei mitään hienoa ohjausta vaan lähinnä epätoivoista tilanteista pelastautumista.

Tänään oli vuorossa jälkitreenit. Talloin Caralle jäljen Tuulissuon metsään, 600 metriä pitkä kuudella kepillä. Jäljellä polkujen ja tein ylitys, kaksi piikkiä ja kulmia. Aikaisemmin polut ovat olleet haasteellisia Caralle, mutta nyt polut eivät vieneet koiraa. Tien ylityksen tein niin etten mennyt suoraan tien yli vaan kuljin vähän matkaa tien reunaa ja sitten ylitys. Hienosti Cara ratkaisi tämänkin haasteen. Yksi keppi jäi, kun haasteellisen tien ylityksen jälkeen otus herpaantui ja jätti kepin ilmaisematta. Hienosti Cara taas teki töitä. :) On vaan hassua, ettei kahden tunnin kuluttua enää itse muista ollenkaan, miten on jäljen tallonut.

PK-korjausliikkeitä

Sunnuntaina jälkeä treenamassa Paimion metsissä, joissa riistan jälkiä ja hajuja riittää. Caralle oli tehty 600m pitkä jälki kolmella kepillä. Jäljellä oli haasteita Caralle; jäljen tekijä oli kävelyt takaisinpäin omia jälkiään, hyppinyt ojien yli jne. Jäljen alussa oli muutama ruokanappula rauhoittamassa Caran vauhtia. Jana oli ihan jees, lähti rauhallisesti, mutta otti hetken tutkittuaan oikean suunnan. JES! Ruokanappulat rauhoittivat Caran jäljestysta, ja hienosti se selvitti jäljentekijän jekut. toisen kepin jälkeen Cara kosahti suoraan perunjätökseen ja tuoreisiin peuran jälkiin, ja ne veivät riistan perään. Nopeasti Cara huomasi, että nyt tuli moka ja sitkeästi haki jäljen uudestaan ja jäljesti viimeiselle kepille. Olen tyytyväinen Caran työmotivaatioon, vaikka hukkaa jäljen, niin siitä huolimatta sitkeästi yrittää hakea sitä uudestaan.Tyytyväinen olen myös keppimotivaation parantumiseen. Cara ei paljon perusta kepeistä, vaan ruokapalkka on se tärkeämpi juttu. En ole enää viettänyt paljon aikaa kepeillä, vaan reippaasti jatketaan matkaa. Tämä näyttää parantaneen keppimotivaatiota.
Täytyy vain tehdä enempi jälkiä riistametsiin tai metsiin, jossa paljon muita kulkijoita.aviimeksi haistetulle esineelle.
Esineruutu on tällä hetkellä suurin haaste. Cara rallaa iloisesti ruudussa, ja törmää esineisiin, jos törmää. Ei oikein taloudellista eikä järkeväkään toimintatapa. Hakuharrastajien neuvojen mukaan tehtiin sunnuntaina kahden esineen haku kahdella hajuhaulla. Se sujui hienosti. Tänään kolme esinettä, joista kaksi takalinjalla eri kulmissa ja kolmas edessä keskellä. Takalinjan esineet haettin yhdella hajuhaulla. Lähetin koiran ensin sinne, mistä viimeinen haju otettiin. Sen esineen Cara toi hienosti. Sen jälkeen lähetys toiselle. No, Cara vaihtaa suuntaa ja juokseen siihen kulmaan, josta edellinen esine nousi. Kyllä belgi on sitten putkiaivo! Kaksi kertaa yritti lähteä toiseen takakulmaan, ja vasta kolmannella suostui lähtemään oikeaan suuntaan. Esine löytyi, kappas vain. Keskiesine löyti, kun Cara palasi takaa eteenpäin. Esineruutua täytyy treenata vielä PALJON, jotta Caran työskentely on sen näköistä kuin haluan.
Tottiksessa on panostettu seuraamisenpaikan korjaamiseen. Olen yrittänyt olla pilkunviilaaja, enkä salli Caran edistävän yhtään. Yksin treenatessa sen valvominen on vähän hankalaa. Onneksi viime kerralla Riikka oli vahtimassa, ja lopulta sanoi sen näyttävän jo seuraamiselta. :)
Tänään olin Haunisissa tokoilemassa, ja tein kaikki liikkeet satunnaisella palkalla. Minusta se ainakin tuntui erilaiselta. Hyppynoudossa minä ääliö tein ensin harjoituksen normaalilta etäisyydeltä ja sitten päätin siirtyä vähän kauemmas. Tampio! Cara kolautti takajalkansa esteeseen, koska arvioi hypyn väärin.  Aina sama etäisyys esteestä! Eteenmenossa Cara on edelleen sitä mieltä, että hän tietää, mihin suuntaan pitää mennä. Onneksi lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että sinne edetään, mihin näytän.
Toisessa setissä otin lyhyttä seuraamista niin, että nostatin Caraa ennen liikettä. Hyvin pysyi oikea seuraamispaikka. JES!
Tähän oli hyvä lopettaa treenit.

Rento Agipitsi viikonloppu Raumalla

Tähän voisi vaikka tottua, nimittäin palkintopallilla olemiseen :)
Hääpäivä ja Rauman Agipitsi osuivat sopivasti samalle viikonlopulle. Siispä yhdistettiin retki Raumalle ja agi- kisat samalle viikonlopulle. Molempina päivinä oli kolme starttia, urakkaa siis oli tiedossa.
Kisojen tavoitteena oli, että olisin rento, rauhallinen ja tarkka ohjaaja. Taisin onnistua tavoitteissani, koska tulokset olivat hyvät. Viikonlopun saldona 3 x 0-rata, 1x 5 ja 2 x hyl. Ensimmäisen radan sijoitus 2, ja Cara sai viimeisen sertinsä. On nyt siis varja-Ava, kun en sinne näyttelyyn ole vielä otusta raahannut.
Kennelpoika videoi kaikki radat. 0-radat ja lauantain hyl-rata löytyvät tämän linkin takaa Rauman radat .  Tallentaminen tökki jotenkin, ja sen takia videot näyttävät kummallisilta.

Ensimmäisellä radalla en pysäyttänyt Caraa kontakteilla, joten seuraavalla agilityradalla päätin pysäyttää Caran selkeästi kontakteille. Hyvin otus pysähtyikin, ja vapautui vasta käskystäni. Kontakteilla pysättäminen näkyi sijoituksessa. Sijoitus 4.
Lauantain hyppyradan hylly ja sunnuntain hyppyradan 5-virhe tulivat samanlaisesta kohtaa. Kovaa vauhtia 90asteen kulmassa oleville kepeille. Hyllyradalla tultiin pituus-esteeltä kepeille ja toisella radalla muurin takaa. Jarrutuksesta huolimatta Cara ei saa itseään taivutettua , vaan menee kaksi keppiä yhdellä kertaa. Tätä täytyy siis treenata, ja keksiä, miten sellaisissa kuvioissa voin auttaa koiraa taipumaan riittävästi.

Kuusi rataa viikonlopun aikana oli haastavaa molemmille sekä koiralle että minulle. Cara näyttää nostavan kierroksia sen mukaan, miten väsynyt se on. Sunnuntain viidennen radan jälkeen se kävi kiinni käteeni ja kuudennella radalla keitti kiinni ja ampui viiden esteen takaa suoraan putkeen eikä tullut mukaan ohjaukseen.
Itsestäni olen ylpeä, että jaksoin niinkin hyvin siinä helteessä. Jatkuvasti piti juoda, olla varjossa väliajat ja syödä säännöllisesti.

Valokuva todistaa taas Caran omituisen hyppytekniikan, ja tälläkin tekniikalla rimat pysyvät ylhäällä.
Ehdimme myös retkeillä Raumalla ennen ja jälkeen kisojen. Kaunis kesäkaupunki, jossa meri ja merenkäynti ovat vahvasti läsnä.

Korjaussarjoja

Pk-kisojen jälkeen olen tehnyt Caran korjaussarja suunnitelman.
1. Oikean mielentilan vahvistaminen kaikkiin osa-alueisiin
2. Tottiksessa seuraamispaikan korjaus takaisin oikeaan paikkaan
3. Esineruutuun enenmmän ajattelua ja vähemmän kaahausta
3. Jäljen alkuun rauhaa ja huolellisuutta

Tottiksessa seuraamisen oikeaa paikkaa korjattu muuttamalla palkkaaminen selkeästi koiran takaa tulevaksi, ja selkeä kriteeri oikealle paikalle. Oikea kriteeri on, että Caran lapa pitää kevyesti koskettaa polveani -> silloin otus on oikeassa paikassa.
Tätä on nyt harjoiteltu, ensin Tanjan valvovan silmän alla ja sen jälkeen itsekseni kotona ja Haunisissa. Tänään treenatessani seuraaminen tuntui jo paljon paremmalta. Täytyy vielä saada appari, joka voi olla valvova silmäpari.
Kyllä se siitä taas palautuu hyväksi seuraamiseksi.

Esineruudussa Cara kaahaa pitkin poikin ruutua ja törmää sattumalta esineisiin. Tanjan kanssa treeneissä otus kaahasi pitkin ruutua aivan väärässä milentilassa. Seuraavan kerran tein ensin liinan kanssa hajuhaun ja sen jälkeen Cara sai hakea takalijalta esineen. Loput kaksi esinettä löytyivät nopeasti. Tänään Eijan kanssa treenatessani kaahausta oli taas ilmassa, mutta Cara löysi esineet paremmin. Ehkä Caran tapa työskennellä esineruudussa on jotain suorien pistojen ja ruudussa rälläämisen väliltä. Eijan mielestä tärkeintä on, että koira tuo ne esineet sallitussa ajassa.

Olen tehnyt yhden jäljen kisojen jälkeen. tai siis Terhi teki Caralle jäljen. Jälki oli ehkä noin 400m pitkä, jossa muutama piikki ja kulma. Jäljen alussa satunnaisesti ruokaa, siis muutama nappula. Ruoka selkeästi rauhoitti Caran jäljestystä. Alun kaahaaminen jäi pois, ja Cara teki töitä rauhallisesti ja tarkasti. Yhden kepin tilalla oli Caran oma lelu, mutta ei se siitä oikein innostunut. No, ei Cara kepeistäkään innostu, taitaa tällä hetkellä eniten innostua palkkana olevasta ruuasta.

Koirjaussarja näyttää nyt toimivalta, ja sen parissa jatketaan seuraaviin PK-koitoksiin saakka, jonka jälkeen on vuorossa toisenlaiset haasteet.

Olemme jo muutaman kerran eksyneet agilityhallille treenaamaan. Olemme käyneet harjoittelemassa 0-ratoja. Rakennan radan, jossa noin 15 - 20 estettä ja ainoana tavoitteena on tehdä rata ensimmäisellä yrityksellä 0-ratana. Ensimmäisellä kerralla olin armollinen itselleni ja jaoin radan kahteen 7 esteen settiin. Tein ensin 7 ensimmäistä estettä virheettä ja sen jälkeen loput virheettä. Lopuksi yhdistin setit ja tein kaikki 0-ratana. Olin tyytyväinen itseeni, kun sain radan näin onnistumaan. Oli tuskallista huomata, että tauko ja kuukauden liikuntakielto näkyivät omassa liikkumisessa. Caralla ei tietenkään ollut mitään ongelmaa.
Vaikka vakuutin, että saan Caran oppimaan tunnarin niin ei se  sitä ole oppinut. Suurin syy taitaa olla, etten ole sitä koiran kanssa harjoitellutkaan. Aktiivisesti unohdan asian, treenaan mukavampia asioita.

Hei me onnistuttiin!

Muutama jälkitreenin, esineruututreenin ja yhden kunnon tottistreenin jälkeen en lähtenyt mitenkään korkein odotuksin jälkikisoihin. Markkinoin itselleni ajatuksen maksullisista harjoituksista, joissa olisi hyvä tarkistaa olematon osaamisemme.
Kisat alkoivat maasto- osuudella. Jälkimaastot olivat Paimion risukoissa, joissa peuroja riittää. Lämpötila oli jo lähes + 20, kun sukelsimme metsään. Jana oli ok, Cara valkkasi taas takajäljen. Koira ohjaus toiseen suuntaan ja menoksi. Ensimmäinen keppi oli jo 50metrissä. Matka jatkui hetken suoraan ja sitten Cara hukkasi jäljen. Mietin jo, että tässä tämä nyt oli. Lähdin kulkemaan suurta ympyrää, jos vaikka jälki löytyisi uudestaan.  Riistan hajut selvästi haittasivat Caran työskentelyä, kun se haki jälkeä. Olin hiljaa ja annoin koiran tehdä itsenäisesti työtä. Yhtä äkkiä Cara pisti nenän maahan ja ilmaisi kepin JES!! Sen jälkeen jäljestys oli Caralle helppoa ja selvää. Kaikki kuusi keppiä nousivat.Jälki oli lähes 2 km pitkä ja metsässä oli tuhannen kuuma. Tiesin, että ajan kanssa tulisi kiire. Nopeasti autolle ja tietä takaisin keppien luovutukseen. Ehdimme ajoissa!! Maastopisteitä koossa 165.
Takaisin kentälle tottisvuoroa odottamaan. Onneksi ehdin käydä uittamassa Caran ennen vuoroamme.
Tottis oli huonoin ikinä! Cara edisti seuraamisessa, mitä se ole koskaan aikaisemmin tehnyt, Irroitti kapulasta vasta toisella käskyllä, jäävissä ei mennyt istumaan. Eteenmenossa ei kuunnellutkaan käskyä ja paikallaolossa oli aluksi ryöminyt vähän eteenpäin. Tuomarina oli IPO-tuomari, joka arvostelussaan huomio puutteemme totuudenmukaisesti. Tottiksemme pelasti Caran työskentelyasenne. Tottiksesta pisteitä 80.
Viimeisenä oli vuorossa esineruutu, joka oli meille myös haasteellinen. Aluksi Cara teki kunniajuoksun ruudussa, jonka jälkeen alkoi risteilemällä hakea esineitä. Ensimmäinen löytyi heti, mutta kakkosta otus haki aika kauan ja kolmas löytyi vasta viimeisellä minuutilla. Luovutukset olivat asiallisia. Esineruudusta pisteitä 27.
Tämän jälkeen sitten odotettiin, odotettiin ja odotettiin. En ymmärrä PK-pistelaskusta mitään, mutta ajattelin meidän nyt ainakin koulutustunnuksen saavan. Yllätys oli melkoinen, kun selvisi, että saimme Caran kanssa JK3, 1-tulos,1. sij ja Piirimestaruus. :)
Olen tyytyväinen Caran työmotivaatioon. Hellettä riitti, mutta siitä huolimatta otus teki töitä koko sydämellään. Pienestä treenimäärästä huolimatta, ehkä olen osannut treenata oikeita asioita. Jäljellä on ollut pienen pieniä keppejä, niin kisoissa halkojen ilmaiseminen on helppoa. Olen tehnyt haasteellisia jälkiä, joissa Cara on hukannut jäljen ja joutunut sen nostamaan uudestaan.
 Tottista täytyy panostaa ja korjata puutteet. Selvää harjoituksen puutetta. Esineruudussa treenataan taas suoria pistoja siihen suuntaan, mihin koiran lähetän.
Onneksi seuraaviin jälkikisoihin on aikaan.
Seuraavaksi siirrymme projetiin " tunnari kuntoon"

" Onko noi kaikki minun?"